Euroopan suurimmat taksimessut Kölnissä 6.-7.11.

taksimessut

Euroopan suurin taksialan tapahtuma, Europäische Taximesse, järjestetään jälleen Saksan Kölnissä 6.–7. marraskuuta 2026.

Kahden vuoden välein järjestettävä Europäische Taximesse on vakiinnuttanut asemansa kansainvälisenä taksi- ja henkilöliikenteen ammattilaisten kohtaamispaikkana. Tänä vuonna messuille osallistuu yli 80 näytteilleasettajaa ja tapahtumaan odotetaan yli 10 000 kävijää. Messut tarjoavat mahdollisuuden tavata taksialan toimijoita eri puolilta Eurooppaa sekä seurata läheltä taksialan uusimpia teknologiaratkaisuita ja palveluita.

Messut järjestetään Köln-Deutzin messualueen hallissa 1. Perjantaina tapahtuma on avoinna klo 10–18 ja lauantaina klo 10–17. Messuille on vapaa pääsy.

Uusimmat tuotteet ja ajankohtaiset aiheet esillä

Messut tarjoavat kattavan katsauksen taksialan teknologian ja palveluiden kehitykseen. Taksialan kehityksessä korostuvat tällä hetkellä erityisesti tiedon hyödyntäminen, järjestelmien välinen integraatio, maksamisen sujuvuus ja toiminnan automatisointi.

Messuilla pääsee tutustumaan uusiin tuotteisiin ja ratkaisuihin sekä keskustelemaan suoraan valmistajien, ohjelmistokehittäjien ja muiden alan asiantuntijoiden kanssa. Esillä on muun muassa taksamittareita, ajoneuvojen hallintajärjestelmiä, maksamisen ratkaisuja, ohjelmistoja, viestintäteknologiaa, ajoneuvoja sekä niiden varustelu- ja esteettömyysratkaisuja. Mukana on useilta osa-alueilta toimijoita, kuten Cabman, myPOS, Autocab ja iCabbi, sekä useita ajoneuvovalmistajia ja muita alan teknologiayrityksiä.

Tuotteiden ja palveluiden lisäksi messuilla käsitellään taksi- ja henkilöliikenteen ajankohtaisia aiheita. Kahden päivän luento-ohjelmassa käsitellään muun muassa henkilöliikennelainsäädäntöä, digitaalisten työkalujen hyödyntämistä ja viranomaisten lupakäytäntöjä.

Messujen lopuksi ohjelmassa on myös perinteinen tombola-arvonta, jonka pääpalkintona on tänä vuonna taksikäyttöön valmisteltu 2026 BYD Seal 6 DM-i Touring hybridiauto.

Olemme mukana messuilla

Olemme jälleen mukana Kölnin taksimessuilla Cabmanin ja Taxitec Oy:n kanssa samalla osastolla. Messuosastomme löytyy hallista 1, paikalta C14.

Tervetuloa tutustumaan Cabman MDT-taksamittariratkaisuihimme sekä kuulemaan uusimmista ja kehitteillä olevista ominaisuuksista.

Nähdään messuilla!

Lue myös:

syyspäivät

Olemme mukana Taksien Syyspäivillä 18.-20.9.2026

Perinteiset Taksien Syyspäivät järjestetään Levillä 18.–20.9.2026. Tapahtuma kokoaa jälleen yhteen taksialan yrittäjiä, alan yrityksiä ja muita taksiliikenteen parissa toimivia tahoja. Taksien Syyspäivien

lisävalot

Miten valita lisävalot?

Syksyn ja talven pimeys sekä vaihtelevat kelit tuovat autoiluun haastavat olosuhteet. Hyvät lisävalot parantavat auton valaisutehoa merkittävästi. Parempi näkyvyys auttaa kuljettajaa havainnoimaan

Scroll to Top
Evästeasetukset
Titec Oy – Taksitarvikkeet & ajoneuvojen lisälaitteet | Kuopio

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.

Välttämättömät evästeet

Voidaksemme tallentaa evästeasetukset, välttämättömät evästeet on oltava käytössä.

Analytiikka

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analyticsia keräämään anonyymejä tietoja, kuten sivuston kävijämäärä ja suosituimmat sivut.

Tämän evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.

Marketing

Tämä verkkosivusto käyttää seuraavia lisäevästeitä:

(Luettele sivustolla käyttämäsi evästeet tässä.)