Rekrytointi: operatiivinen johtaja

Haemme-operatiivista-johtajaa

Titec Oy on kuopiolainen ajoneuvojen lisälaitteiden myyntiin, asennuksiin ja huoltoihin erikoistunut yritys. Titec on toiminut alalla jo yli 20 vuoden ajan vakavaraisesti ja hillitysti kasvaen. Liikevaihto vuonna 2023 oli 1,3 miljoonaa euroa. Titec työllistää tällä hetkellä 9 henkilöä.

Titec Oy etsii nyt toiminnan kehittyessä operatiivista johtajaa.

Operatiivisen johtajan tehtävänä on tukea Titecin yhdeksän hengen tiimiä työssään onnistumisessa sekä vastata toiminnan ylläpitämisestä ja kehittämisestä. Työn ytimessä on pitkäjänteistä kehittämistä ja rutiineja, mutta olennainen rooli on myös henkilöstön ja asiakkaiden arjen tarpeilla sekä tuella. Vastaat omalla toiminnallasi, että Titec pysyy kasvun tiellä.

Arjessa työtehtäviin kuuluu esimerkiksi myyntiprosessien hallintaa ja kehittämistä sekä taloudellista raportointia. Henkilöstöhallinnon tehtäviin sisältyy muun muassa nykyisten toimenkuvien tarvittavaa koordinointia, projektien resursointia sekä työyhteisön onnistumisten varmistamista. Tuet myynnin ja markkinoinnin onnistumista sekä kykenet tuomaan omaa näkemystäsi näiden toimien kehittämiseksi. Olet varmistamassa pitkän aikavälin strategian kehittämistä sekä toteuttamista.

Roolissasi pääset tekemään monipuolista sidosryhmäyhteistyötä henkilöstön sekä asiakkaiden kanssa. Operatiivinen johtaja toimii myös yrityksen kasvoina niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Kokonaisuudessaan olet siis vastuussa siitä, että päivittäinen toiminta sujuu tehokkaasti ja tavoitteiden mukaisesti.

Ensimmäisten kuuden kuukauden aikana tavoitteenasi on kartoittaa yrityksen nykyisiä hallinnollisia käytänteitä sekä tunnistaa kehityskohteita tehokkuuden parantamiseksi. Tulet henkilökunnalle tutuksi sekä panostat henkilöstön hyvinvoinnin ja osaamisen kehittämiseen.

Nykyisen toimitusjohtajan tavoitteena on siirtyä operatiivisesta toiminnasta tuotekehitystehtävien pariin.

Mitä odotamme?

Etsimme henkilöä, jolla on vankka kokemus talouden ja hallinnon johtamisesta sekä analysoinnista. Kokemus liiketoiminnan kehittämistoimista on välttämätöntä, samoin aikaisempi esihenkilökokemus. Johtamisotteesi on helposti lähestyttävä mutta sopivan jämäkkä.

Kokonaisuuksien hallinta sekä yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot ovat olennaisessa osassa tehtävässä menestymisessä. Tarkkuus, vastuullisuus sekä sujuva suomen ja englannin kielitaito luovat pohjan työssä onnistumiselle. Laadit kirjallisia materiaaleja sujuvasti myös englanniksi. Kykenet tuottamaan ammatillista sisältöä ja olemaan esillä Titecin kasvoina niin tapahtumissa, sidosryhmien kanssa kommunikoidessa kuin sosiaalisessa mediassa.

Kaikki aikaisempi myynnillinen ja markkinoinnillinen kokemus katsotaan eduksi. Koulutustaustaksi toivomme ylempää korkeakoulututkintoa liiketalouden alalta, mutta tämä ei ole välttämättömyys, jos sinulla on vahvaa liiketaloudellista osaamista työhistoriassasi.

Mitä tarjoamme?

Saat vaikutusmahdollisuuden koko liiketoiminnan kehittämiseen sekä kasvun tiellä pysymiseen. Panostamme henkilöstön kehittymiseen ja viihtymiseen, ja työurat meillä ovat pitkiä. Hallituksen puheenjohtaja Timo perehdyttää tehtävään kattavasti varmistaen menestyksesi työssäsi.

Tehtävän suunniteltu palkkataso on noin 4000 € – 6000 €/kk, odotamme hakemuksessasi perusteltua palkkatoivetta. Olemme myös kiinnostuneita interim-johtajasta. Aloitus tehtävässä esimerkiksi toukokuussa tai sopimuksen mukaan, nykyinen tilanteesi huomioiden.

Operatiivisen johtajan rekrytoinnissa kumppaninamme toimii ATA Henkilöstöpalvelut Oy, joka vastaa hakemuskäsittelystä sekä ensimmäisen kierroksen haastatteluista.

Rekrytointi on avoinna 31.3.2025 saakka, mutta käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana. Jätä meille CV tai linkki LinkedIn-profiiliisi sekä vapaamuotoinen hakemuksesi.

Lisätietoja tehtävästä sekä rekrytoinnista saat:

ATA Henkilöstöpalveluiden Janne-Pekka Pesoselta: janne-pekka.pesonen@atarekry.fi tai puhelimitse 044 491 4588

sekä

Titec Oy:n Hpj Timo Lyytiseltä: timo@titec.fi tai puhelimitse 010 328 6041.

Toivottavasti kuulemme sinusta pian!

Lue myös:

hyötyautovarustelut

Mitä hyötyjä hyötyautovarusteluilla on?

Kun yrityksen kalustoa uusitaan, huomio kiinnittyy usein ensimmäisenä itse ajoneuvon merkkiin, malliin ja polttoainetalouteen. Ammattikäytössä auton todellinen arvo ja tehokkuus mitataan kuitenkin

erkoistarjous

Kevään erikoistarjous

 Nyt on erinomainen hetki päivittää taksivarusteet ajoneuvoosi, sillä tarjoamme asennuksen veloituksetta valikoituihin tuotteisiimme! Erikoistarjouksena tarjoamme nyt: Cabman MDT-taksamittaripaketti 2085 € ASENNUS KAUPAN

autovarustelupäivä

Titecin Autovarustelupäivä

Osallistu Titecin autovarustelupäivään 18.3.2026! Tapahtuma järjestetään asiakkaillemme toimipisteellämme, Oppipojankuja 10 – 70780 Kuopio, keskiviikkona 18.3.2026 klo 11:00-15:00. Tule nauttimaan Kuopijon Lettukeisarin savupotkahernekeitosta

Scroll to Top
Evästeasetukset
Titec Oy – Taksitarvikkeet & ajoneuvojen lisälaitteet | Kuopio

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.

Välttämättömät evästeet

Voidaksemme tallentaa evästeasetukset, välttämättömät evästeet on oltava käytössä.

Analytiikka

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analyticsia keräämään anonyymejä tietoja, kuten sivuston kävijämäärä ja suosituimmat sivut.

Tämän evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.

Marketing

Tämä verkkosivusto käyttää seuraavia lisäevästeitä:

(Luettele sivustolla käyttämäsi evästeet tässä.)